Liége

Moro!

Eilen mä lähdin pikkureissulle Belgian Liégeen. Ja täytyy kyllä sanoa, että oli aivan mahtava reissu! Itse paikan päällä mä ehdin olla vain kuusi tuntia (mutta siinä ajassa ehti tehdä yllättävän paljon!) ja matkustamiseen meni lähemmäs 9,5 tuntia. En kyllä tiedä, miten mä jaksoin noin paljon matkustaa! Eikä edes tuntunut siltä, että olisin matkustanut noinkin paljon. Syynä ehkä se, että junaa joutui vaihtamaan 4 kertaa molemmilla matkoilla.

Aamulla mä heräsin 5.45 ja siinä vähän ennen seiskaa lähdin polkemaan juna-asemalle. Siitä sitten junalla kohti Liégeä. Kuten sanottu matka ei tuntunut kovin pitkältä. Mua jännitti aika paljon ja mulla oli perhosia mahassa (enemmän mitä matkalla Alankomaihin…)

11.50 mun viimeinen juna oli Liégessä, ja asemalla mua oli vastassa mun pitkäaikainen internetystävä. Me ollaan juteltu enempi/vähempi somessa ja skypessä sellaset vähän päälle kolme vuotta. Hirveen usein me ollaan suunniteltu, et pitäis tavata mutta saatiin vasta nyt aikaseksi.

Me tavattiin omeglessä (uskokaa tai älkää), koska fanitettiin samaa bändiä silloin. Siinä me sit juteltiin varmaan pari tuntia, kunnes vaihdettiin KIK -käyttäjiä ja jatkettiin siellä jutustelua. Jossain kohtaa vaihettiin skypenumerot ja lopulta ihan oikeat numerot. Siitä lähtien me ollaan sit juteltu niitä näitä, ja eilen tosiaan tavattiin ensimmäistä kertaa.

Mua jännitti ihan sikana sen takia, koska en ollut varma, kuinka meidän juttu luistaa oikeessa elämässä, koska onhan se nyt ihan eri asia jutella netissä snapchatin välityksellä. Mutta se ei ollut ollenkaan kiusallista ainoastaan omituista oikeasti nähä hänen naama.

Ensimmäiset pari tuntia meni, kun hän esitteli mulle kaupunkiaan. En mä hirveästi muista näiden paikkojen nimiä tai tarkotuksia (koska nimet kerrottiin ranskaksi!) Mutta hienon näköistä siellä oli. Me käytiin kävelemässä rappuset Montagne de Bueren, joissa oli 374 rappusta. Voitte olla varmoja, että oltiin ihan kuolleita. Mutta kun ylös asti päästiin niin pakko sanoa, että oli aivan hemmetin hienot maisemat.

Sitten me käytiin syömäss tyypillistä Liégeläistä ruokaa Boulets à la Liégeoise eli ranskalaisia (jotka oikeasti on keksitty Belgiassa, vaikka nimi Ranskaan viittaakin) ja lihapullia, jotka olivat jäniskastikkeessa. Nimi jäniskastike tulee siitä, että sitä käytetään kuulemma myös jäniksen kanssa eikä siitä, että siinä olisi jänistä.

Me käytiin kahdessa eri baarissa drinkillä. Ensimmäisessä me juotiin persikkakaljaa, joka oli kyllä harvinaista herkkua. Suosittelen, jos joskus satutte törmäämään. Se baarikin oli tosi kivan olonen ja mun ystävä kerto, että hän käy siellä usein yliopiston jälkeen kavereiden kanssa yksillä (Esim. kokeen jälkeen, ei ihan joka päivä.) Sitten toisessa baarissa me juotiin tequila kaljaa (yllättävän hyvää!) ja mä join vielä shotin peket juomaa, joka maistu vodkalta eli ei kovin hyvää. Mutta se oli kuulemma tyypillistä juomaa, joten olihan sitä pakko maistaa.

Sitten me käytiin tietystikin maistamassa Belgialaisia vohveleita. Ihan huippu hyviä! Ne tehtiin siinä naaman edessä ja sit ne saatiin käteen, kun ne oli vielä kuumia, joten sain nauttia lämpimästä vohvelista. Ne oli myös yllättävän täyttäviä ja halpoja (2,5 euroa).

Sen jälkeen olikin aika lähteä kotiin. Oli kyllä aivan mahtava päivä ja olin tosi onnellinen illalla, kun kotiinpäin lähdin. Mulla oli ollut tosi hauskaa ja oli ihanaa nähdä mun ystävä ensimmäistä kertaa. Ja mitä luultavammin toinenkin tapaaminen on tulossa!

Tällästä täällä. Nyt nautin sunnuntaista ja siitä, kuinka ei ole mitään suunnitelmia. (Plus olen yksin kotona, joten ihanaa!)

Se olis moro!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *